Kaupunki tarjosi latukonetta

Avoin keskustelutilaisuus keräsi Ukonkantin saliin 110 ihmistä.

 

Ukonkantissa järjestettyyn avoimeen keskustelutilaisuuteen saapui yli 100 liikuntapaikoista kiinnostunutta vihantilaista. Torstai-illan keskustelu kävi vilkkaana, mutta hyvässä hengessä.

Vihantilaiset ovat huolissaan siitä, miten liikuntapaikoista säästäminen näkyisi muissa menoissa. Vanhemmille ihmisille hiihtäminen on tärkeää sairauksien ennalta ehkäisemistä. Lapsille ja kaiken ikäisille liikunta tuo sosiaalisia kokemuksia ja mielen virkistystä.
Ennustetaan, että muuttotappiot paikkakunnalla kiihtyvät entisestään. Alueella myös pelätään, että säästö näkyy lisämenoina terveydenhuollossa ja menetettyinä verotuloina.

Vihantilaiset muistuttivat päättäjiä siitä, että myös Raahen keskustasta käydään Vihannissa hiihtämässä. Tilanne, jossa Raahen keskustan tuntumassa laduista huolehditaan, mutta Vihannin kaupunginosassa ei, koettiin epäreiluksi. Päättäjiltä toivottiin liikuntapaikkojen säilyttämistä ja sitä, että budjetista ja säästökohteista keskusteltaisiin yhdessä ennen päätösten tekemistä ja varauduttaisiin hyvissä ajoin ensi talveen.

Liikuntapalvelujen esimies Aki Huhtala avasi tarkemmin jokaisen kohteen budjettia ja toteutuneita menoja.
Yksittäistä kohdetta kohti menoerät olivat pieniä, mutta koska ylläpidettävä verkosto on laaja, niistä kertyy yhteensä niin iso summa, että budjetti ei riitä sen ylläpitoon. Parannusta latuverkoston hoitoon on kuitenkin luvassa, sillä Raahen kaupunki on investoimassa uuteen latukoneeseen. Toinen, vanhempi kone, siirretään Vihantiin.

Tilaisuuden alulle laittanut Jukka Mikkilä toivoi, että ainakin hiihtolomien aikaan, helmi-maaliskuulle, saataisiin jollakin keinolla hiihto- ja luistelumahdollisuudet koululaisille. Hän muistutti kaikkien kuntalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta.

Myös nuorison mielipiteitä oli kartoitettu, ja niitä esittelivät Veera Törmikoski ja Hanna Kärnä. Nuorille omilla kylillä sijaitsevat ladut ja kaukalot ovat tärkeitä, koska heillä ei ole mahdollisuutta lähteä kymmenien kilometrien päähän keskustaan harrastamaan. Myös liikuntapaikkojen käytöstä kaavaillut maksut tyrmättiin sekä nuorten että yhdistysten toimesta. Pienillä toimijoilla ei ole varaa maksaa tuhansia euroja vuosittain tilojen käytöstä.

Useat kylät ja yhdistykset olivat valmiita hoitamaan talviliikuntapaikkoja talkoilla jonkin aikaa. Jatkuvaksi käytännöksi tätä ei kuitenkaan haluta ottaa, koska kyse on kuitenkin kunnan peruspalveluista. Opetussuunnitelmaan kuuluvat hiihto ja luistelu.
Varsinkin pienille koululaisille pitäisi olla turvallinen mahdollisuus harrastaa näitä lajeja lähellä kotia.

Sonja Kukkola

Takaisin Jutut -sivulle