Katri Kulmuni huolissaan ilkeistä puheista

Elinkeinoministeri ja keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni piti puheen Oulaisten keskustan kunnallisjärjestön 100-vuotisjuhlissa.

 

100-vuotiasta Oulaisten keskustan kunnallisjärjestöä juhlittiin sunnuntai-iltapäivänä Merkurius-salissa. Juhlan avasi Marita Toiviainen, joka on ollut pitkät perinteet omaavan puolueen puheenjohtajana Oulaisissa vuodesta 2010. Tilaisuuden aluksi pidettiin hiljainen hetki kansanedustaja Antti Rantakankaan poismenon johdosta.

Suomen Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni kertoi juhlapuheessaan, että keskusta on ainoa puolue, jonka ohjelmassa korostuu paikallisuus. Tärkeää keskustalaisille ei kuitenkaan ole vain oma kulmakunta. Ministeri painotti puolueiden olevan vain välineitä siihen, että tavallisen ihmisen elämästä tehdään parempaa. Yksi keskustan tavoitteista tulevaisuudelle on lapsiperheköyhyyden poistaminen. Se tarkoittaisi, että kaikilla lapsilla olisi yhtä hyvät mahdollisuudet esimerkiksi harrastuksiin.

Kulmuni oli huolissaan siitä, miten ilkeää keskustelu on nykypäivänä. Ilkeät puheet voivat johtaa ilkeisiin tekoihin ja vastakkainasetteluun, joka lisää epävakautta yhteiskunnassa. Monet ihmiset eivät edes halua enää osallistua koko keskusteluihin. Kulmuni näkee keskustan mahdollisuuden olla eheyttäjänä ja tuomassa järjen ääntä pöytään.

Pohjois-Pohjanmaan piirin hallitukseen valittu Marjut Lehtonen esitteli Oulaisten keskustan 100-vuotishistoriikin. Perustamishetkellä maalaisliitossa oli ollut yhteensä 20 jäsentä Kirkonkylältä, Piipsjärveltä ja Petäjäskoskelta. Sotien jälkeen toiminta oli vilkastunut ja toimintaan oli tullut mukaan myös naisia ja nuoria. Oulaistelainen Eeli Erkkilä oli valittu eduskuntaan 5000 äänellä vuonna 1951 ja hän oli ollut kansanedustajana kolmena hallituskautena. Erkkilä osallistui silti myös kunnallispolitiikkaan ja oli mukana Oulaisten päätöksenteossa.

”Keskusta on ollut Oulaisten kaupungin suurin puolue ja sillä onkin suuri vastuu siitä, millainen kaupunki meillä on. Kaupunki on asukkailleen arjen turva ja siltä odotetaan muun muassa vakaata taloutta. Kaupungin tehtävä on pitää asukkaistaan huolta”, onnitteli kaupunginjohtaja Hannu Kaartinen 100-vuotiasta Keskustan paikallisosastoa.

Tilaisuudessa jaettiin ansiomerkit puolueen luottamus- tai muissa tehtävissä toimimisesta. Kultaisen ansiomerkin saivat: Lauri Knuutila, Juhani Kärki, Eero Mottisenkangas, Martti Nikula, Eino Nurkkala, Kai Pajala ja Veli Tirilä. Hopeisen ansiomerkin saivat: Pekka Heiska, Riitta Honkimaa, Raimo Jokela, Merja Krapu, Mauri Myllykangas, Aini Mäkelä, Antti Mäkelä, Marita Toiviainen ja Arto Ylikulju.

Takaisin Jutut -sivulle