Jokaisessa nuoressa on mahdollisuus

Oulaisten kaupungilla, Jelppiverkon etsivänä nuorisotyöntekijänä toimii Minna Rautioaho.

 

Yhteiskunnassamme elää tuhansia nuoria, jotka ovat pudonneet koulutuksen, työelämän tai muiden palveluiden ulkopuolelle. Kun eri viranomaistahot joutuvat nostamaan kätensä ylös näiden nuorten kohdalla, rientää apuun yleensä etsivä nuorisotyöntekijä.

Oulaisten kaupungilla, Jelppiverkon etsivänä nuorisotyöntekijänä toimiva Minna Rautioaho toteaa, että heidän valttinaan yhteiskunnan palveluiden ulkopuolelle jääneiden nuorten auttamisessa on se, että palvelu on henkilölle täysin vapaaehtoista. Tärkeä seikka kohtaamisessa on myös se, millä tulokulmalla nuoreen otetaan kontaktia.
”Lähdemme aina toisen ihmisen tasolta liikkeelle. Vaikka meillä olisi mitä yliopiston maisteritutkintoja suoritettuna, emme koskaan lähde tapaamaan nuorta tutkintopaperit kädessä. Nuori voi koska tahansa lopettaa yhteistyön”, Minna Rautioaho muistuttaa.
Etsivä nuorisotyöntekijä saa tiedon apua tarvitsevasta nuoresta yleensä kahdella tavalla: viranomaiselta tai koulusta lähetetään viesti tai nuori ottaa itse etsivään yhteyttä. Minna Rautioaho on tehnyt etsivää nuorisotyötä jo seitsemän vuotta, mikä on harvinaista, sillä tässä työssä työntekijäporukka tahtoo vaihtua aika usein.
”Uskon ehdottomasti siihen, että sillä on positiivisia vaikutuksia, jos henkilöstö pysyy samana. Nuoret ovat hyvin herkkiä sille, jos tyyppi, jonka kanssa hän on ehtinyt jo rakentaa luottamusta, yhtäkkiä vaihtuukin johonkin toiseen, ja sama rumba alkaa taas uudestaan”.
Minna Rautioaho kertoo, että Oulaisissa tukea oman elämänsä rakentamiseen hakee vuosittain noin 50 nuorta. Kaikkia apua tarvitsevia ei kuitenkaan voida saavuttaa.
”Mitään kikkakolmosia meillä ei ole käytettävissä”, Minna Rautioaho korostaa.
Syyt normaalielämän ulkopuolelle jäämiseen voivat olla moninaiset.
”Moni on kulkenut nuoreksi ihmiseksi jo tosi kovia polkuja. Taustalla voi olla rikkonaisuus lapsuuden kodissa, joka ei ole mahdollistanut turvallisinta kasvua. Tai sitten nuoren omat valinnat ovat vieneet suuntiin, jotka eivät ole kaikista järkevimpiä. Ja toki mielenterveysongelmatkin näkyvät meidän toiminnassa vahvasti”, Rautioaho selvittää.
Joissain tapauksissa voi kuitenkin olla niin, että nuoren kodissa on eletty aivan normaalia elämää, mutta nuori löytää silti itsensä lopulta etsivän nuorisotyöntekijän luota.
”Joskus voi olla, että nuorta on pidetty tosi hyvin, on autettu ja tehty asioita puolesta. Mutta sitten 20-vuotiaana hän herää yhtäkkiä ja hoksaa, että asuu edelleen äidin ja isän helmoissa. Ei osaa maksaa laskuja eikä tehdä ruokaa. Kaverit ovat jo muuttaneet omilleen. Siinä kohtaa nuorta voi alkaa pelottaa, että tässä pitäisi kohta itsekin muuttaa omilleen”.

Kun alkukartoitus nuoren tilanteesta on tehty, alkaa etsivä nuorisotyöntekijä etsiä yhdessä nuoren kanssa hänelle tarkoituksenmukaisimman jatkopolun. Oli se sitten opiskelu, työpaikka tai jonkun uuden harrastuksen aloittaminen. Nuori voi myös pyytää apua etsivältä esimerkiksi Kelan papereiden täyttämiseen. Eri viranomaistahojen välissä sukkulointi tuottaa joskus harmaita hiuksia myös etsiville itselleenkin.
”Täytyyhän myöntää, että meillä on edelleen tässä maassa tosi byrokraattinen sosiaalijärjestelmä”, Rautioaho hymyilee.

Koronakevään aikana joutui etsivä nuorisotyökin lujille. Kasvokkain tehtävät tapaamiset piti siirtää nettiin. Vaikka yhteydenpitotapoja on nyky-yhteiskunnassa lukuisia, eivät kaikki nuoret välttämättä seuraa muun elämän menoa laisinkaan. Juuri heidän kaltaisten ihmisten löytämiseksi on toivottavaa, ettei koronaepidemia kaltaista, koko yhteiskunnan toiminnot sulkevaa ajanjaksoa enää tulisi.
”Koronakevät antoi osalle nuorista luvan vetäytyä normaaleista sosiaalisista kanssakäymisistä. Yhteiskuntakaan ei tarjonnut enää nuorille samalla tavalla palveluita kuin aikaisemmin. Nuorille annettiin lupa kellua. Nuoruusaika ja -ikä on kuitenkin niin tärkeä, että siinä pitäisi aina olla mukana jokin punainen lanka, johon palata. Kelluminen tekee vain hallaa nuorelle, kun kynnys mennä kauppaan tai kavereita tapaamaan kasvaa”.
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista nuorisotyön viikkoa. Oulaisissa voi tutustua nuorisotilaan ja sen toimintaa vauvasta vaariin -periaatteella. Lisäksi nuorisovaltuusto käy esittäytymässä yläkoululla viikon aikana.

 

Takaisin Jutut -sivulle