Ikäihmiset innolla rokotukseen

Lauantaina aloitettiin yli 80-vuotiaiden koronarokotukset Oulaisten terveyskeskuksessa. Rokotetta ottamassa Kaisa Mäyrä.

 

Lauantaina koronarokotteen saaneet yli 80-vuotiaat oulaistelaiset olivat ihmeissään siitä, kuinka kivuton toimenpide rokotus lopulta oli.

Yli 80-vuotiaiden koronarokotukset aloitettiin viime lauantaina Oulaisten terveyskeskuksessa. Rokotuspisteitä oli kolme: avoterveydenhuollon, fysioterapian ja Tuuman tilat. Rokotukset toimivat ajanvarauksella ja niitä järjestetään kolmena lauantaina.
”Tähän mennessä meillä on rokotettu 100 prosenttia hoivakotien yli 70-vuotiaista asukkaista, kun pois luetaan heidät, jotka eivät rokotetta halunneet ja heidät, joille ei rokotetta voinut heikon terveydentilan vuoksi pistää. Oulaisissa on rokotettu tästä ryhmästä 167 ihmistä”, kertoo Oulaisten kaupungin johtava lääkäri ja tartuntatautilääkäri Harri Pennanen.

Ajanvarauksia on nyt tehty helmikuun lopun ja maaliskuun alkuun ohjelmoiduista rokotustapahtumista noin 440 kappaletta. Oulaisissa on viimeisten väestön demografisten tietojen mukaan noin 770 yli 80-vuotiasta ihmistä.
”Rokotettuna tai ajanvaraus tehtynä on noin 610 ihmiselle, eli olemme pääsemässä parin viikon sisällä 80 prosentin rokotuskattavuuteen tässä ikäryhmässä. Toki loppujenkin, jotka rokotteen haluavat ylipäätään ottaa, toivottaisiin tekevän ajanvarauksensa pian. Voihan olla, ettei
rokotuskattavuudessa pääs-täkään yli 90 tason. Joka tapauksessa muutama prosentti ei voinut ottaa rokotetta heikon terveydentilansa vuoksi, ja rokotetta eivät kaikki siihen kykenevätkään taida ottaa”, Pennanen toteaa.

Koko Oulaisten kaupungin alueella asuvasta väestöstä on rokotettu nyt 5,5 prosenttia (398 annosta) ja lauantain 27.2. jälkeen luku on noin 9,5 prosenttia (noin 690 annosta. Kunnat eivät ole voineet vaikuttaa saatavien rokotteiden määriin. Oulaisiin saaduista rokotteista on pistetty kaikki.
”Rokotteet säilytetään kylmässä, lääkekeskuksessa, josta ne haetaan terveyskeskukseen rokotuspäivän aamuna. Rokotteet laimennetaan ja jaetaan valmiiksi ruiskuihin. Jos rokotteita tulee enemmän kuin ajan varanneita, soitamme varauslistalta lisää ihmisiä paikalle rokotettaviksi”, sanoo osastonhoitaja Heidi Laitila.
Paikalle tulleet rokotettavat ohjattiin istumaan pistoksen jälkeen 15 minuutiksi odotustiloihin. Kenellekään ei tänä aikana tullut hoitoa vaativia reaktioita Oulaisten rokotustapahtumassa.
”Astra Zenecan valmisteesta on tullut joillekin rokotetuista pientä kuumeilua. Tälle ikäryhmälle pistettävä Comirnaty-rokote ei ole aiheuttanut meidän tietoomme tulleita reaktioita”, jatkaa Laitila.
Seuraavat rokotettavat ikäryhmät ovat yli 75-vuotiaat sekä sellaiset 65-69 -vuotiaat, jotka kuuluvat riskiryhmään.

Toimittaja sai olla seuraamassa rokotustapahtumia kaikissa kolmessa pisteessä. Rokotettavat olivat ihmeissään siitä, miten kivuton pistäminen oli. Myös henkilökunta oli erittäin motivoitunutta työskentelemään lauantaisinkin joukkorokotusten parissa. Onhan kyseessä koko yhteiskunnan normaaliin arkeen palaamisen kannalta välttämätön asia.

Takaisin Jutut -sivulle