Hurmaava Honkamaja -tapahtuma esittelee alueen monia harrastusmahdollisuuksia

Hurmaava Honkamaja -tapahtumassa 3.8. kello 18 voi kokeilla vaikka frisbeegolffia. Tässä Honkamajan rataa esittelevät Samu Honkakoski ja Veeti Saarela. 

 

Ensi maanantaina 3.8. on kaikilla halukkailla mahdollisuus tutustua lähemmin Honkamajan ulkoilualueen tarjoamiin harrastusmahdollisuuksiin Hurmaava Honkamaja-tapahtumassa.

Kello 18 alkavassa tilaisuudessa esitellään Seija Jussinniemen johdolla Honkamajan runsaita harrastusmahdollisuuksia kuten frisbeegolffia, geokätköilyä ja rata-ammuntaa. Samalla niihin tutustutaan lyhyesti toiminnallisten harjoitusten muodossa.

Tapahtuman järjestäjä on Oulaisissa useita tapahtumia järjestänyt WetoWoima-hanke. Sirpa Nevanperän mukaan moni paikallinen asukas ei tietä, mitä kaikkea Honkamaja ja sen ympäristö voi tarjota.

”Honkamajan ympäristössä on mahtavat mahdollisuudet harrastaa vaikka mitä ympäri vuoden. Oulaisista ei tarvitse lähteä esimerkiksi Karhunkierrokselle muualle, sillä täältäkin löytyy monta kymmentä kilometriä polkuja ja pitkospuita yöpymismahdollisuuksineen”, muistuttaa Nevanperä.

Takaisin Jutut -sivulle