Cobrat palasi ärhäkkänä koronakaranteenista

Cobrien miesten joukkue pelasi lauantaina Populan isännöimän sarjaottelun Ylivieskassa. Cobrien valmistautuminen otteluun ei ollut paras mahdollinen. Joukkueessa todetusta yksittäisestä koronatartunnasta aiheutuneen karanteenin jälkeen Cobrat pääsivät koko peliryhmän voimin jäälle vasta ottelua edeltävänä iltana. Tämä ei kuitenkaan kovin paljoa jäällä näkynyt itse ottelussa. Popula vei tiukan pelin lopulta lukemin 4-3.

Cobrat tuulettivat ottelun avausmaalia ensimmäisen erän alkupuolella, kun Juho Epäilys viimeisteli Nuutti Kiviniemen syötöstä. Hetken kuluttua Popula sortui jäähyihin ja Cobrat pääsivät pelaamaan viidellä kolmea vastaan.  Ylivoimaa ehti kulua kahdeksan sekuntia, kun Aleksi Viirelä laukoi siniviivalta kiekon yläkulmaan. Syöttöpisteet kirjattiin Ville Hiltuselle ja Niko Hurmeelle. Popula sai pelin pyörimään erän toisella puoliskolla ja nousi kotiyleisön riemuksi tasoihin. Erätaukoa vietettiin lukemissa 2-2.

Toisen erän alkupuolella Cobrien maalissa aloittaneelle Julius Turpeiselle tuli varusterikko, jota ei hetkessä saatu korjattua. Turpeisen tilalle maaliin luisteli Elias Kyrölä. Peli jatkui tasaisena vääntönä. Maalipaikkoja tuli kummallekin joukkueelle. Maalinteossa onnistui toisessa erässä kuitenkin ensin Popula ajassa 32:48. Cobrat nousivat tasoihin erän viimeisellä minuutilla Jari Mäyrän maalilla, johon esityön tekivät Antti Rosenqvist ja Juho Viitanen.

Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 3-3. Maalivahdit loistivat kummallakin joukkueella kun hyökkäykset vyöryivät kentän päästä toiseen. Ajassa 51:56 Popula sai Cobrien maalille aikaan hässäkän ja kiekko otti Populan pelaajan varusteista kimmokkeen ja loikkasi maaliin. Pelin loppupuolella Cobrat yrittivät maalintekoa vielä kuudennen kenttäpelaajan voimin. Kova painostus ei tuottanut tulosta ja Popula voitti ottelun maalein 4-3.
Julius Turpeinen torjui ottelussa 16 ja Elias Kyrölä 27 kertaa. Populan maalivahti Tuukka Rousulle torjuntoja kertyi 25 kpl. Pelaajapalkinnon pokkasi Cobrista vahvan peliesityksen myötä hyökkääjä Niko Hurme. Populasta palkittiin Niko Jutila.
Edustusjoukkueen pelit jatkuvat tulevana lauantaina kotiottelulla, johon vieraaksi saapuu Pyhäjärven Pohti.

Takaisin Jutut -sivulle