Cobrat marssi välieriin – vastaan kivenkova KuKi

Cobrien maalivahti Elias Kyrölä piti välillä joukkuettaan pystyssä alivoimien aikana. Kuva: Matti Kalliokoski

 

Cobrien miesten III-divisioonajoukkue sai pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle vastustajakseen Oulunsalon Laser HT Akatemian. Molempien joukkueiden voitettua ensimmäiset kotiottelunsa siirtyi ratkaisu sunnuntain ratkaisevaan kolmanteen kamppailuun Oulun Linnanmaan halliin, jossa vierailija Cobrat oli selvästi parempi lukemin 8-4.
Perjantaina pelit käynnistyivät Oulun Linnanmaalla Cobrien kannalta hyvin, kun Niklas Luhtavaara teki avausmaalin kolmannella peliminuutilla. Laser onnistui kuitenkin tasoittamaan erän lopulla. Jälleen toisen erän alussa Cobrat siirtyivät johtoon Topi Mäyrän maalilla. Laser tuli kuitenkin jälleen tasoihin tovin kuluttua. Kumpikin joukkue puolusti tarkasti ja maalivahtipeli toimi, joten lisämaaleja ei toisessa erässä tullut. Kolmanteen erään Cobrat lisäsi painetta, mutta maaliin ei kiekko mennyt sitten millään. Laser sen sijaan onnistui maalinteossa vielä kaksi kertaa, joten ottelusarjan ensimmäisen koitoksen voitti Laser HT osumin 4-2.

Joukkueet kohtasivat lauantaina vuorostaan Oulaisissa. Vieraiden peli ei ollut ensimmäisessä erässä vielä läheskään uomissaan, ja Cobrat hallitsivat suvereenisti avauserää. Peli saatiin nostettua jatkuvasti Laserin alueella ja laukauksia satoi maalia kohti. Cobrat onnistuivat upottamaan kiekon kolmesti vieraiden maaliin. Maalintekijöinä Oskari Laulumaa, Santtu Konu ja Timi Nylund.

Toiseen erään vieraat loihtivat peliinsä aivan uuden asenteen. Karvauspeli toimi ja maaleja tuli tasaiseen tahtiin. Cobrien 3-0 johto suli erän edetessä ja toiselle erätauolle mentäessä asetelma oli kääntynyt Laserin hyväksi, kun tulostaululla seisoivat lukemat 3-4.
Kolmannessa erässä Cobrien peli oli taas uomissaan, mutta vieraiden maalivahti Matias Eskola onnistui torjumaan laukaukset kerta toisensa jälkeen. Viimein ajassa 57:22 Antti Rosenqvist huudatti tasoitusmaalillaan kotiyleisöä. Maalin syöttäjinä olivat Mikko Karhunen ja Niko Hurme. Varsinaisella peliajalla maaleja ei enempää tullut, joten jäädytystauon jälkeen käynnistyi jatkoerä. Jatkoerää ehdittiin pelata reilut neljä minuuttia, kun Cobrien tehoketju ratkaisi pelin: Topi Mäyrä ja Niklas Luhtavaara tekivät esityön Konsta Saarelle, joka veti kiekon vastustamattomasti maalin yläkulmaan. Otteluvoitot olivat näin 1-1, joten sunnuntaina pelattiin Linnanmaalla ratkaisuottelu.

Sunnuntainkin pelin alkupuolella kummallakin joukkueella riitti vauhtia. Laser onnistui avauserässä kolmesti Cobrien kahta maalia vastaan. Toisessa erässä Cobrat painoivat päälle ja olivat erän loputtua johdossa maalein 4-5. Kolmanteen erään Laser lähti veitsi kurkulla, mutta viikonlopun pelit alkoivat painaa jaloissa liikaa ja puolustuspeli ei ollut enää kovin liikkuvaa. Oulunsalolaiset saivat kuitenkin mahdollisuutensa rangaistuslaukauksen muodossa ajassa 46:15, kun Lauri Pihlajaharju joutui huitomaan Laserin pelaajaa. Cobravahti Elias Kyrölä tuli kuitenkin varmoin ottein vastaan ja laukaus suuntautui maalin ohi. Tovi tämän jälkeen Laser pääsi kuitenkin pelaamaan vielä ylivoimaa, joka ei johtanut heidän kannaltaan mihinkään; luistin ei liikkunut ja Cobrat pääsivät tekemään kaksi alivoimamaalia perä perää. Ottelun viimeiset minuutit kotijoukkue pelasi upporikasta ja rutiköyhää ottamalla maalivahtinsa pois maalilta kolmen maalin takaa-ajoasemassa. Kuudennesta kenttäpelaajasta ei heille iloa ollut, ja Cobrien Lauri Pihlajaharju sinetöi loppulukemiksi 4-8 pistämällä kiekon tyhjään maaliin. Cobrien tehopelaajia ottelussa olivat Pihlajaharju (3+1), Juho Viitanen (2+3) ja Santtu Konu (1+3). Konsta Saari ja Konsta Nikula tekivät maalin mieheen. Juho Epäilykselle merkattiin kolme ja Antti Rosenqvistille yksi syöttöpiste.

Tulevana perjantaina alkavat välierät ja Cobrat matkaavat Kuhmoon KuKi HT:n vieraaksi. Toinen ottelu pelataan lauantaina Oulaisissa, ja tarvittaessa pelataan vielä sunnuntaina Kuhmossa, mikäli jompi kumpi joukkueista ei ota voittoa sekä perjantain että lauantain otteluissa.

Takaisin Jutut -sivulle