Alueellinen polttoainevero harvaan asutuille seuduille

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Oulaisten toistaiseksi ainoa perussuomalaisten valtuutettu Mika Antikka innostivat torille tulleita kuulijoita tulevista kuntavaaleista.

 

Jo hyvissä ajoin ennen puheenjohtaja Jussi Halla-ahon tuloa Oulaisiin, kokoontui torille kansalaisia varmistamaan hyvän paikan puheenjohtajan kuulemiseen. Samalla testattiin kaverin kautta kysymyksiä ja evästyksiä, joita ihmiset aikoivat Jussi Halla-aholle esittää Kuntavaalit 2020 -tilaisuudessa. Ja kansaa lämmitti bäkkärillä Ilkka Repo Haapavedeltä suunnittelemalla esimerkiksi uutta porvarihallitusta perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen kokoonpanolle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mielestä polttoainevero voisi olla porrastettu. Harvaan asutuilla alueilla se voisi olla ruuhka-Suomea maltillisempi, koska pääkaupunkiseudulla julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Haja-asutusalueilla julkisen liikenteen vuoroja on olemattoman vähän ja oma auto voi olla ainoa yhteys työpaikoille, kauppoihin tai kouluihin.
”Kalliit polttoainekustannukset ulottuvat myös yritystoimintaan”, puheenjohtaja Halla-aho muistutti.

Eikä polttoaineen hinta ole ainoita ongelma. Kuntien talouden kurjistuminen huolestutti myös puheenjohtajaa erityisesti.
”Valtio määrää kuntien tehtävät ja sitten kuntien on haalittava niihin jostain rahat”, Halla-aho sanoi.
Hän oli sitä mieltä, että kuntien huono talous on valtion huonon taloudenhoidon seurausta. Halla-aho vaati remonttia julkiseen taloudenhoitoon, jotta kuntatalouden tilaa voitaisiin korjata. Yleensä kuntataloutta on korjattu vain veroja korottamalla ja palveluja karsimalla. Halla-ahon mielestä on muitakin keinoja. Hän pistäisi valtion karsimaan kulujaan esimerkiksi ”haittamaahanmuutosta”, kehitysavusta ja sukupuolineutraaleista liikennemerkeistä.
Puheessaan Halla-aho moitti edelleen nykyhallitusta. Hän ihmetteli esimerkiksi, kuinka rahaa on käytettävissä EU-elvytyspaketteihin, kun valtion ja kuntien talous on kuralla, ja rahat eivät tahdo riittää edes perustehtävien hoitoon.
”Suomen ei pidä muutoinkaan leikkiä koko maailman sosiaalitoimistona”, laukoi puheenjohtaja Halla-aho.

Puhujan mukaan kuntien rahapula on yksi syy siihen, miksi kuntavaalit eivät ole kiinnostaneet ihmisiä. Perussuomalaisten kuntavaalitavoite on kuitenkin kova, sillä he aikovat olla kuntavaalien jälkeen myös suurin kuntapuolue.
Puheenjohtaja muistutti, että korkeat verot, asumis- ja liikkumiskustannukset rokottavat kohtuuttomasti palkansaajaa. Työn ,vastaanottomainenkaan ei ole kovin houkuttelevaa, jos siitä ei ole mitään taloudellista hyötyä.
”Työllisyyden parantamiseen ja yrittämiseen voidaan vaikuttaa poliittisin keinoin. Hyvinvointia syntyy, kun ihmisillä on oikeaa työtä”, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistutti.

Lyhyen puheensa jälkeen puheenjohtaja Halla-aho oli varannut paljon aikaa jalkaantuakseen kuulijoidensa keskuuteen. Häneltä kysyttiin esimerkiksi, miksi Venäjältä tuotavasta puutavarasta maksetaan enemmän, kuin suomalaisista metsistä ostetusta. MTK:n metsämonopoli sai myös arvostelua osakseen. Vihertävä eläinlääkäri maatilojen kimpussa oli myös yksi huoli, samoin kuin kallistuneet polttoainekustannukset pitkillä työmatkoilla sekä tulossa olevat teollisuuden lomautukset. Suomen puolustuspolitiikka ja puheenjohtaja Halla-ahon suhtautuminen pääministeriin olivat esimerkkejä ihmisiä askarruttaneista kysymyksistä.

Toistaiseksi Oulaisten ainoa kuntavaltuutettu Mika Antikka, 39, oli kuntavaalitilaisuudessa kiireinen. Hän hoiti tarjoilua paistamalla makkaroita, hankki lisää tarjottavaa kaupoista, koska ilmeisesti iso kuulijamäärä yllätti myös järjestäjät. Sen lisäksi Antikka vastasi rauhallisesti ihmisten kysymyksiin ja antoi haastatteluja. Mika Antikka kertoi, että Oulaisissa kuntavaaliehdokkaiksi on tulossa paljon uusia ja nuoria kasvoja.
”Törkyturpia” me emme huoli ehdokkaiksi. Se on puoluejohdon määräys. Minut on kyllä täysin yllättänyt niin suuri kiinnostus perussuomalaisia kohtaan”, Antikka totesi.
Varmasti yksityisen ihmisen tiukentuva talous bensiinin ja kaikkien polttoaineiden korotukset ovat Antikan arvion mukaan aktivoineet kansalaisia. Valtuutettu tietää, että esimerkiksi Oulaisista käydään paljon Raahessa ja muullakin kauempana työssä ja äskettäinen polttoaineen korotus on tuntuva.
Kuluvalla vaalikaudella Antikka katsoo osaltaan ansiokseen kunnallisen kilpailutuksen avoimuuden lisäämisen.
”Kunnan sivuillekin on jo ilmestynyt tiedot kilpailuttamisen tuloksista”, haastateltava sanoo.
Kunta-asioihin paneutuminen on tuonut myös Antikan kertoman mukaan hänelle lisää varmuutta, eikä vaalikauden alussa ollutta jännittämistä ole enää havaittavissa. Valtuuston lisäksi Mika Antikka toimii sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa. Hänellä on avovaimo ja neljä lasta. Myös Antikka kulkee päivittäin Raahessa työssä.

Takaisin Jutut -sivulle