Tuntemattoman sotilaan alkukohtauksessa ollaan lottakanttiinissa vielä huolettomissa tunnelmissa ostamassa tupakka- ja munkkivarastoja tyhjiksi.

 

Me 60-luvulla syntyneet, jotka muistamme vielä pappamme sodankäyneinä, jäyhinä miehinä, kuten allekirjoittanut toisen isoisänsäkin, katsomme Aku Louhimiehen uuden Tuntemattoman sotilaan erilaisin silmin kuin nykynuoret. Katson sen myös eri silmin, koska olen Väinö Linnani lukenut jo lapsena ja katsellut Edvin Laineen version lukuisia kertoja.


On helpompi sanoa, mistä en pitänyt uudessa versiossa kuin mistä pidin, koska enimmäkseen pidin siitä. En pitänyt lopun rambo-kohtauksista. En siitä, missä Rokka putsaa juoksuhaudan venäläisistä kuin amerikkalaisactionissa. Tarpeeton oli myös peräytymisvaiheen juoksuhautakohtaus, jossa asialla ovat Vanhanen (Hannes Suominen) ja ”rokkakakkonen”. Tai otan hiukan takaisin. Se olisi tarpeeton, ellei ”rokkakakkonen” kaatuisi silmänräpäyksessä. Kaatumisessa on jotakin viipyilevän perisuomalaista, ei toimintaleffoista lainattua.


Elokuvassa on luonteva alastonkohtaus saunassa, mutta se, että Paula Vesala laitettiin lopussa alasti myös uimaan, oli ohjaajalta tyylirike, vaikka kohtaus onkin kuvattu kauniisti.
Elokuva alkaa ja loppuu hienosti elämän eliksiiriin, veteen: Rokka ja Suentassu poikasina uimassa. Rokka raahaamassa kuolettavasti haavoittunutta Sutta joen yli. Turha vakavuus unohtuu vedestäkin Lahtisen (Joonas Saartamo) ja Hietasen keskustellessa evoluutioteoriasta. Hietanen pilkkaa vastarannankiiski Lahtista ahveneksi.


Kolme henkilökuvausta kannattelee koko elokuvan läpi: oululaislähtöinen Eero Aho Rokkana, nuori Johannes Holopainen Kariluotona sekä Jussi Vatanen Koskelana. Elokuva on kaikilta kolmelta upeaa, vakuuttavaa roolityötä. Aku Hirviniemi pyristelee huolettoman Hietasen roolissa kohtalaisen mukavasti. Hänen roolinsa on elokuvan toiseksi paras kasvutarina Kariluodon ”ei saa jäädä tuleen makaamaan” -asenteen jälkeen.


Kotirintaman kuvaukset kirvoittavat silmäkulmaan kyyneleet: Vesala Rokan Lyyti-vaimona evakkotaipaleella pienten lasten ja karjan kanssa sekä Koskelan äiti katselemassa ensin kahden kaatuneen ja lopulta kolmannenkin kaatuneen poikansa valokuvia.


Edellisen, Rauni Mollbergin vuonna 1985 ohjaaman Tuntemattoman sotilaan katsoin sotaveteraaninäytöksessä. Veteraanit olivat sitä mieltä, että autenttiset taistelutantereet olivat elokuvaa kovempia. Tantereiden kovuuteen ja kovien miesten kovaan elämään Louhimies on pyrkinyt ja siinä onnistunut. Sekä Mollberg että Louhimies kuvaavat Lainetta paremmin todellisuutta. Sotaan joutuneet olivat nuoria miehiä: täynnä intoa, pelkoa, toiveita ja pettymyksiä.


Uusin Tuntematon on versioista kovin, totisin, rauhanomaisin ja eniten sodan mielettömyyttä kuvaava. Elokuva on realistinen, mutta myös tunteellisempi kuin aiemmat ja tietysti kallein. Paikoitellen se on jopa huikean hieno maisemakuvissaan metsästä, viljapelloista ja mutkittelevasta kylätiestä. Versioista parasko? Kenties, hyvin lähellä sitä. Kehotan kuitenkin lukemaan kirjan ensin.


Kinokulma esitti Tuntematonta ensimmäisen viikon aikana kaksi kertaa päivässä.

 

Asta Uusivirta

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet