Raahelainen kuvataiteen lehtori Aki Pulkkanen kokosi sata kummitustarinaa Pohjois-Pohjanmaalta. Kirjan tarinat on kirjoitettu muistiin armoitetuilta tarinankertojilta.

 

Raahen lukion kuvataiteen lehtori Aki Pulkkanen julkaisi lähialueen kummituksista kertovan kirjansa sopivasti parhaimpaan halloween-aikaan. Tämän jutun tarinat ovat otteita Pulkkasen kirjasta Gunilla ja kummat kertomukset - kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta. Kirja on osoitus siitä, että maakunnastamme löytyy monipuolisia ja juurevia kummitustarinoita.


Lokakuussa 2017 ilmestyneessä kirjassa kerrotaan yli sata selkäpiitä karmivaa kummitustarinaa lähialueilta. Kannattaa tarkistaa, asustaako sinunkin naapurissasi kenties joku levoton sielu.
Vihannin, Oulaisten ja Pyhäjoen tarinoissa on vahvana maaseudun, metsien ja isonvihan kaiku, kun taas Raahessa nousevat esille merimiesjutut ja kauppaporvareiden kaupunkitalojen menneisyys.


Teoksen nimessä esiintyvä Gunilla on Raahen kuuluisin kummitus. Gunillan talo sijaitsee Lapaluodossa meren rannalla, ja talon tarinoita on kerrottu jo lähes sata vuotta. Tarina kertoo, että Gunilla oli merikapteenin ottotytär, joka hukuttautui huvilan rantaan. Syynä oli se, ettei Gunilla päässyt naimisiin rakastamansa merimiehen kanssa. Gunillasta on useita havaintoja eri vuosikymmeniltä. Valkean huvilan avaralle parvekkeelle ilmestyy aika ajoin vaalea naishahmo...


Lisää kummitustarinoita voi kuunnella - jos uskaltaa - Pulkkasen kertomana teemalla Kummituksia ja kulttuurihistoriaa Ylivieskan kirjastossa tänään. Seuraavan kerran kummitusteemaa kuunnellaan Raahen kirjastossa ensi tiistaina ja Vihannin kirjastossa marraskuun 28. päivänä.

 

Salaperäinen saunoja


Oulaisissa on kiertänyt useista vanhoista saunatuvista juttuja, joissa ikivanhojen hirsikertojen lämmetessä kiukaan löylyissä on saunavieraina kutsumattomia vieraita. Kerrotaan, että Oulaisten Matkanivassa on sauna, jossa vaalea naisen haamu on pukemassa aina, kun talonväki on tulossa saunaan. Siinä se savuhöyryssä näkyy.


Kummajainen sammuttaa aina lampunkin mennessään, kun häviää ulkosalle ja antaa talonväelle tilaa. Hirsisaunaa on siirretty kaksi kertaa eri kohtaan, mutta aina vain sama juttu. Lieneekö joku vanhan saunan entinen ja rauhaton kylpijä vai synnytykseen kuollut nainen?

 

Raahen vanhasta kirkosta kerrotaan kirjassa karmaiseva muumiotarina.


Korttisakki


Vihannin hautausmaan laidassa on iso laakakivi. Kylän nuoriso oli kerran kiven luona viettämässä iltaa, ja pojat olivat aloittaneet korttipelin. Ilta oli jo pitkällä, ja pelissä iso rahasumma, kun äkisti hautausmaan hämärästä nousi suuri mies.


- Ikävä on maan alla maata ja oottaa tuomiopäivää, mörisi verkkaisesti liikkuva vainaja toruen nuorisoporukkaa.
Silloin oli korttisakki juossut paikalta niin lujaa kuin mahdollista.

 

Ylivieskan kadonnut liftari


Ylivieskassa on pimeinä iltoina kerrottu 1970-luvulta asti tummasta liftarista, joka pyytää kyytiin Pyykankaan suoralla tieosuudella. Tumma hahmo liftaa kyytiin pimeydessä ja istuu yksinäisten autoilijoiden takapenkille. Hahmo saattaa ilmestyä taustapeiliin, vaikka liftaajan ohittaisikin kaasua painaen. Mies istuu takapenkillä hiljaisena, ja kasvoja on mahdoton nähdä. Kun matkaa on tehty hiljaisuudessa jonkin aikaa, hahmo on hävinnyt takapenkiltä, vaikka autoa ei ole pysäytetty. Joskus hahmon sanotaan katoavan hautausmaan kohdalla.


Katoava liftari on kaikista yleisimpiä kummitustarinoita, ja saman sisältöinen juttu kiertää eri puolilla maapalloa. Nykyisin kyytiläinen on auton takapenkillä, mutta varhaisin muistiin kirjoitettu versio matkustaa hevoskyydillä. Hiljainen kummitus kulkee kärryjen kyydillä kynttilänpäivän markkinoilta palaavien kirkkoherran ja kahden maanviljelijän kauhuksi tarinassa, joka on kirjoitettu muistiin Ruotsin Länsi-Götanmaalla jo vuonna 1602.

 

Itkua metsästä


Vihannin Kilpualla on suurten kuusten varjossa kivenjärkäle. Se sijaitsi aikoinaan aivan tien vieressä. Kiven kohtaa vähän kammottiin niin, että vanhat ukotkin karauttivat sen ohi tavallista nopeampaa vauhtia, ja kerrotaan, että hevoset käyttäytyivät oudosti kiven lähettyvillä. Hiljaisina iltaöinä kiven ohi kulkeneet kertoivat, että syvempää synkästä metsästä kuului pienen lapsen itkua. Kylillä huhuttiin, että raskautensa salannut piikatyttö oli haudannut vastasyntyneen lapsensa kiven viereen, ja iäisyydestä kuuluva itku on siitä lähtöisin.


Samankaltainen tarina on merkitty muistiin Oulaisten Petäjäskoskelta, jossa tien varrelle ilmaantuu naisen haamu. Siellä se etsii salassa haudattua lastaan ja kulkee vanhan tien vierustaa levottomana. Kerran syyspimeällä oli nainen ilmestynyt yhtäkkiä auton valokiilaan, mutta autoilija ei saanut jarrutettua ajoissa. Säikähtänyt autoilija pysähtyi ja kävi katsomassa hätäillen tien vierustalle. Ympärillä oli vain hiljaista metsää, eikä naisesta näkynyt jälkeäkään.


Hiljaisina öinä saattaa Vihannin Kitinlammen metsäojien luona kuulua itkua.
- Tuo, isä, kenkää! Tuo, äiti, sukkaa! Hakoneula pistää pikku jalakaa! valittaa ääni.

 

Onnettomasti merimieheen rakastunut kirjan nimikummitus, Gunilla, hukuttautui mereen kotirannalleen.


Kummituksia navetassa


Ylivieskassa laitakylän talon lehmissä oli jotain tuntematonta tautia. Taikauskoinen talonväki pelkäsi, että asialla olivat maahiset tai metsäniittyjen menninkäiset, jotka olivat pitäneet karjaa kesälaituimilla ominaan.


Eräänä iltana navettaan iltalypsylle mennyt tytär kuuli luonnotonta rääkymistä lehmien yläpuolelta. Tyttö juoksi kauhusta kalpeana sisälle pirttiin eikä aikonut tulla pihalle enää koskaan. Karaistuneet miehet lähtivät saunalle ja kuuntelivat jännittyneenä. Talonväki tutki navetan perustukset ja välikaton. Välillä hiljaisuudessa viilsi kauhea rääkäisy, joka sai sydämen pamppailemaan. Mitään pelottavaa ei kuitenkaan tapahtunut ääntä lukuun ottamatta, ja miehet päättivät antaa asian odottaa aamuun. Kauhistuneen tytön tarina kiiri naapuritaloihin asti.
- Kyllä minä tiedän, mikä siellä rääkyy, sanoi naapurin poika, kunhan vaan uskallan sanoa.
- No, sano, sano, poika hyvä, äiti kehotti. - En minä sano kellekään.
- Joonas on ottanut harakanpojan elätiksi ja kätkenyt sen navetan nurkkahämärään pieneen koppaan. En sitä aiemmin uskaltanut sanoa, jos vaikka piiskaatte.
Harakanpoikanen päästettiin vapaaksi. Se rääkyi mennessään, ja niin loppuivat kummittelun äänet.

Piirrokset:
Aki Pulkkanen

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet