Rannikon kasvina vilukko ei ole monellekaan tuttu. Vilukon kukinta jatkuu myöhään, lämpiminä syksyinä jopa lokakuun alkuun asti.

 

Vilukko ei ole varmastikaan kovin monelle tuttu kasvi, sillä se kasvaa avoimilla rantaniityillä, jotka ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet voimakkaasti. Varsin suuri osa vilukon kasvupaikoista on ollut ihmisen aikaansaamia. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten oli karjanlaidunnus ja heinien niittäminen yleistä rantaniityillä. Nykyisin ovat monet entiset vilukon kasvupaikat pusikoituneet ja metsittyneet.


Vilukon kaunis valkoinen kukka on helppo tunnistaa, eikä sitä juuri voi sekoittaa muihin rantakasveihin. Se on myös usein karujen rantaniittyjen ainoa kukka, jolla on seuranaan vain saroja ja heiniä. Toisinaan sen naapurina voi kasvaa punanata, rantavehnä tai merinätkelmä.


Vähäravinteisimmilla paikoilla se ei kasva kuin muutamien senttien mittaiseksi, mutta kosteammilla ja rehevimmillä kasvupaikoilla se voi hyvinkin venähtää jopa kolmeenkymmeneen senttiin, ja tällöin sen kukka voi olla yli kolmekin senttiä halkaisijaltaan.


Vaikka vilukko aloittaa kukinnan varsin myöhään, on kukintakausi silti melko pitkä. Ensimmäisiä kukkia löytyy jo heinäkuussa, mutta lämpöisinä syksyinä kasvi voi olla kukassa vielä syyskuun lopullakin, jopa lokakuun alussa kukkia löytyy.


Vilukolle sopivat kasvupaikat kävisivät todella vähiin rannikolla, mutta onneksi merestä nousee maankohoamisen seurauksena vilukolle jatkuvasti uutta vesijättömaata, jonne asettua. Vilukko ei juuri leviä rantoja kauemmaksi ja kuivista metsistä se puuttuu kokonaan. Moni kasvi vierastaa rannikon hapanta ja suolaista maata, mutta vilukolle kasvupaikka sopii mainiosti.

 

Teksti ja kuva:
Jarmo Vacklin

 

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet